Nuoriso-osasto

Nuoriso-osasto harjoittelee keskiviikkoisin klo 18-20. Harjoituksia ei pidetä koulujen loma-aikoina.

Nuoriso-osastossa 10-16-vuotiaat oppivat palokuntalaiselle tärkeitä tietoja ja taitoja sekä harjaantuvat toimimaan osana johdettua ryhmää.

Koulutuksesta on hyötyä myös palokuntatoiminnan ulkopuolella, annamme nuorille koulutusta esimerkiksi ensiapu- ja alkusammutusasioissa.

Palokunnan oman toiminnan lisäksi osallistumme myös mahdollisuuksien mukaan alueellisen ja valtakunnallisen palokuntanuorisotyön tapahtumiin.

Nuoriso-osaston johtajana toimii Ville Kekäläinen.

Toivomme harrastuksen aloittamisesta kiinnostuneita ottamaan ensin yhteyttä sähköpostitse ville.kekalainen@tuusulanvpk.fi

Create a website or blog at WordPress.com